Keskustelin ystäväni kanssa miten naisvaltaisessa työssä ilmenee työpaikkakiusaaminen. Se on ikävä kyllä hyvin yleistä. Tahdotaan näyttää , että ollaan vahvoja ja ei valiteta ” kaikki on ihanaa ” tyylillä mennään, vaikka sydän syrjällään ja kylkimyyryssä. Aina sattuu yhteisöön ” minä olen ” tyyppejä . Kuinka tekisi porukassa hyvää omalle mielelle, kun uskaltaisi sanoa ” hei, tänään en ole ihan oma itseni , olen pirun väsynyt , mutta ei hätää tällä mennään ” Toinen voi vastata ” oi, että mä olen elämäni kunnossa ”, tunnet olevasi syyllistetty. Missä empatian osoitus ? ” Joo, ei hätää , kaikki on joskus väsyneitä , toivottavasti et tule sairaaksi ” ?Kuinka usein kuulet nämä lohduttavat sanat ? Hyvin usein ” valittaja ” jätetään yksin ja siirryttään aiheesta toiseen tai pois paikalta. Yhteinen tuki ilossa ja ikävässä on rakentava voimavara ! Samassa työpaikassa olevat ovat kuin yhtä suurta perhettä.. Ansio tulee samasta työstä kaikille ( toivottavasti .) Entä sitten , kun et voi edes esimiehelle reilusti purkautua huolistasi ? Jossain on ikävä kyllä esimies työntekijän hyvä kaveri. Siinä sitten esimies osallistuu omalla tavallaan kiusaamiseen. Monessa työyhteisössä piiripieni pyörii. Sana sinne toinen tänne ja soppa on valmis. Uskoisin , että reilulla me hengellä saataisiin paljon positiivista työyhteisössä aikaan.Kuunneltaisiin kaveria ja kaverin mielipiteitä. Toki ei aina tarvitse olla samaa mieltä, rakentava kritiikki on hyväksi. Tiedän monia jotka on joutunut työssään niin tiukoille yhteisön painostuksen alla, että näkevät painajaisia työpaikastaan. Moni on joutunut hakemaan ammattiauttajalta apua ja moni sairastaa sen vuoksi ettei vaan yksinkertaisesti jaksa olla epämukavassa työympäristössä , vaikka työ olisikin kuinka mielenkiintoista. Kirjoitukseni syntyi ihan kuulemani perusteella.
